Pakolaistyö Ateenassa

Välimeren yli Eurooppaan on paennut vuonna 2015 yli puoli miljoonaa ihmistä. Heitä tulee sodan, köyhyyden ja syrjinnän jaloista Keski-Aasiasta, Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta. Monille lähin Euroopan raja kulkee Turkin mantereen ja Kreikan saariston välissä. Lähimmät Kreikan saaret ovat vain muutaman kilometrin päässä Turkin rannikosta ja niille rantautuu kiikkerillä kumiveneillä turvallisemman elämän etsijöitä joka päivä.

Yksi pakolaisliikenteen solmukohdista on Ateena. Moni haluaa jatkaa matkaa niin pian kuin mahdollista, kunhan vain saisi kengät jalkaansa. Menneisyyden traumat, nykyhetken koettelemukset ja tulevaisuuden epävarmuus yhdessä muodostavat paineen, jota on vaikea kestää.

Kreikkalainen Heria Voithias –järjestö (Auttavat kädet) auttaa Ateenassa viikoittain satoja maahanmuuttajia. Heille tarjotaan aineellista, henkistä ja hengellistä apua aina suihkussa käymisen mahdollisuudesta sielunhoidolliseen keskusteluun asti.

Kansanlähetys lähetti elokuussa 2015 tähän työyhteyteen työntekijäperheen, joka tuntee tulijoiden alkuperämaiden kulttuuria. Heidän mukaansa Lähi-idän kulttuurissa kasvanut pakolainen haluaa tulla kohdatuksi. Hän on kotimaassaan ollut osa lämmintä perheyhteisöä ja Eurooppa on hänelle kova ja yksinäinen paikka. Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka elämme turvassa, ojentamaan kätemme hätää kärsivälle lähimmäiselle.

Sinäkin voit olla mukana auttamassa Eurooppaan tulevia pakolaisia antamalla lahjasi alla olevan linkin kautta. Viemme lahjasi perille!